Kuva suurennuslasista.

Tutkimus

kasvua ja uutta tietoa

Keskisuomalaiset tutkimus- ja oppilaitokset mukana pelialan kehittämisessä

Pelialaan liittyvä tutkimus

Keski-Suomen e-urheilun osaamiskeskittymässä mukana olevat tutkimus- ja oppilaitokset ovat aktiivisia digipelaamiseen ja elektroniseen urheiluun liittyvässä tutkimustoiminnassa. Tutkimuksilla edistetään pelialan kasvua ja uuden tiedon tuottamista yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa.

Painotamme tutkimusavauksia esimerkiksi e-urheiluvalmennukseen, suorituskyvyn mittaamiseen sekä pelialan liiketoimintaan. Aktiivinen yhteistyö eri alojen keskeisten toimijoiden sekä muiden tutkimus- ja oppilaitosten kanssa mahdollistaa monialaisen kehitystyön myös Keski-Suomessa.


Tekstiä, jossa oranssilla tussilla korostettu sana "research"

Jyväskylän yliopisto

Elektronisen urheilun tutkimustietokanta

Jyväskylän yliopiston ylläpitämään e-urheilun tutkimustietokantaan on koottu suomalaisissa korkeakouluissa tuotettuja alaan liittyviä artikkeleita, opinnäytetöitä sekä tutkielmia.

Kuvituskuva, jossa tyylitellyt e-urheilijahahmot ovat värikkäässä ympäristössä pelaamassa tietokoneillaan.

Jyväskylän yliopisto

E-urheilun käsikirja

Jyväskylän yliopiston laatima käsikirja rakentaa moniulotteisen ja ajantasaisen kuvan siitä, mitä e-urheilu Suomessa ja kansainvälisesti on – mitä se edellyttää, mitä se mahdollistaa ja millaisilla tavoilla sitä voidaan kehittää.

Kasa kirjoja, joiden päällä on suurennuslasi. Kuva on mustavalkoinen.

Jyväskylän yliopisto

KIRJALLISUUSKATSAUS

Jyväskylän yliopiston tutkijat Kalle Pasanen ja Matti Leppäniemi toteuttivat systemaattisen kirjallisuuskatsauksen e-urheilun seuraamisesta.


E-urheilijoita keskittymässä pelistrategiaan valmentajan johdolla e-urheiluareenalla pelitilanteessa.

KIHU

E-urheilun asiantuntija- ja testaustoiminnan käsikirja

Huippu-urheilun instituutti KIHUn koostama käsikirja on suunnattu e-urheilijoille, valmentajille, joukkueorganisaatioille, koulutuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille sekä muille e-urheilun kehittämisestä kiinnostuneille toimijoille. Se soveltuu käytettäväksi niin koulutuksessa, valmennusohjelmien suunnittelussa kuin tutkimuksen tukena. 

Artikkelikuva, jossa miesoletettu pelaaja on tietokoneen ääressä. Taustalla violettisävyisiä led-valoja.

KIHU

E-urheilun testaus- ja harjoitteluympäristö

Huippu-urheilun instituutti KIHU on mallintanut elektroniseen urheiluun soveltuvan ympäristön, jonka tavoitteena on tukea e-urheilijoiden kokonaisvaltaista kehittymistä sekä lajiin liittyvän suorituskyvyn tekijöiden mittaamista. 

Mustavalkoinen kuvituskuva, jossa pitkähiuksinen naisoletettu istuu tietokoneen ääressä pelaamassa videopelejä.

KIHU

E-urheilumatriisi

Elektronisen urheilun tarkka määrittely ja luokittelu on edelleen haasteellista. KIHUn tutkijoiden versioima suomenkielinen e-urheilumatriisi toimii viitekehyksenä, joka auttaa jäsentämään e-urheilua ja sen monia eri ulottuvuuksia.


Jyväskylän yliopiston logo.

Jyväskylän yliopistossa tehdään laaja-alaisesti e-urheiluun ja digitaaliseen pelaamiseen liittyvää tutkimusta.

JYU on myös osa pelikulttuurin tutkimuksen Centre of Excellence in Game Culture Studies-yhteisöä.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun logo.

Jyväskylän ammattikorkeakoulu panostaa e-urheilun valmennusosaamiseen, pelikoulutukseen sekä pelialaan liittyvän liiketoiminnan kehittämiseen.

Jamk tarjoaa myös tutkimustyöhön otollisen GamePit Pro- toimintaympäristön.

Huippu-urheilun instituutti KIHU:n logo.

Elektroninen urheilu on tunnistettu huippu-urheiluksi, jonka myötä Huippu-urheilun instituutti KIHU on avainasemassa uuden tiedon tuottamisessa sekä pelaajien ja asiantuntijoiden kehittämisessä.



Ajankohtaista

Uusimmat uutiset ja tapahtumat