Uusia peli- ja e-urheilualan hankeavauksia Jamkissa
Jyväskylän ammattikorkeakoulu on profiloitunut vahvaksi ja arvostetuksi keskisuomalaiseksi TKI-toimijaksi peli- ja e-urheilualalalla. Jamkin osaaminen ulottuu laaja-alaisesti e-urheiluun ja peliteknologioihin sekä alaan liittyvään digitaaliseen viestintään ja pelialan yhteisöllisiin ja liiketoiminnallisiin ulottuvuuksiin.

Keski-Suomen e-urheilun osaamiskeskittymä -hanke (2023–2025) on toiminut merkittävänä moottorina alueellisen e-urheilukentän kehittämisessä ja vahvistanut maakunnan kyvykkyyttä vastata nopeasti kehittyvän digitaalisen pelialan tarpeisiin. Hankkeen päätyttyä tänä keväänä valmisteilla oli jo liuta uusia Euroopan Unionin osarahoittamia kehittämishankkeita.
Kolme uunituoretta hanketta ovat merkittävässä roolissa sekä Keski-Suomen aluekehittämisessä että CoEsports.gg-verkkosivuston sisällön rikastamisessa ja kehittämisessä. Osaamiskeskittymähankkeen myötä perustettu CoEsports-alusta toimiikin tulevaisuudessa entistä vahvempana tietopankkina ja pelialan yhteisön foorumina, jossa yhdistyvät sekä tutkimustieto että käytännönläheiset sovellukset e-urheilun ja peliteknologioiden osa-alueilta.
Oheiset sisältökortit tarjoavat katsauksen uusiin peli-ja e-urheilualan TKI-hankkeisiimme. Projektien infosivut avaavat hiljalleen käynnistyvien hankkeiden tavoitteita, työpaketteja sekä toiminnan alueellisia vaikutuksia. Infosivuilta löydät myös projektiasiantuntijoiden yhteystiedot – he vastaavat mielellään lisäkysymyksiin!

Game Track: työpolkuja pelialalle
- 2025–2027
Game Track – Työpolkuja pelialalle -projektissa lisätään pelialan yrittäjyyteen liittyvää osaamista ja valmiuksia sekä edistetään pelialalle työllistymistä Keski-Suomen alueella.

Valmentajaverkosto: Työllistyminen e-urheiluun
- 2025–2027
eVAVE-projektissa edistetään e-urheiluvalmentajien työllistymisvalmiuksia tarjoamalla alusta, joka tarjoaa sekä mentorointia että verkostoitumistukea matkalla kohti ammattimaista uraa.

Pelaten taitoja opintoihin
- 2025–2027
Pelaten taitoja opintoihin- projekti vahvistaa oppimisen taitoja yhteisöllisen digipelaamisen keinoin. Lisäksi luodaan ymmärrystä digipelaamisen merkityksestä ja hyödyntämisestä opetuksen ja ohjauksen tukena.
Lue lisää

eVAVE-hankkeen neljännessä työpajassa katseltiin kohti suomalaisen e-urheilun tulevaisuutta
Valmentajaverkosto: Työllistyminen e-urheiluun -hankkeen neljäs työpaja järjestettiin Helsingissä Assembly Summer -tapahtuman yhteydessä elokuussa. Työpajan teemana oli katsaus suomalaisen e-urheilun ”kultavuosiin” ja alan uusiin kasvun mahdollisuuksiin.

Keski-suomen e-urheiluvalmentajapäivät Jyväskylässä
Save the date: Keski-Suomen e-urheiluvalmentajapäivät järjestetään Jyväskylässä 24.–26. syyskuuta!

eVAVE-workshop Assembly Summereilla 1. elokuuta 2026
eVAVE-valmentajaverkoston neljäs workshop järjestetään Helsingissä Assembly Summereilla 1. elokuuta 2026.

eVAVE-hankkeen kolmannessa työpajassa etsittiin uusia tapoja lisätä nuorten peliharrastajien liikunnallisuutta
eVAVE-hanke jatkoi jalkautumistaan kotimaiselle peliharrastajien kentälle työpajojen merkeissä. Tällä kertaa aiheena oli nuorten peliharrastajien liikunnallisuuden lisääminen.