Gradian Esports-tapahtuma keräsi nuoret pelaajat yhteen
Gradian Harjun kampuksen tapahtumatori täyttyi peliaktiviteeteista ja muusta oheistoiminnasta, kun e-urheilutapahtuma järjestettiin torstaina 20. maaliskuuta. Mukana järjestämisessä oli myös Keski-Suomen e-urheilun osaamiskeskittymä.

Monipuolinen ohjelma nuorilta nuorille
Päivän suurin vetonaula oli jopa 81 ilmoittautunutta kerännyt CS2-turnaus, mutta torilta löytyi myös konsoliaktiviteetteja, vapaata pelailua sekä hyvinvointiin, kauneuteen ja rentoutumiseen liittyviä pisteitä. Tapahtuma saikin innostuneen vastaanoton sekä kävijöiden että järjestävän tahon näkökulmista ja tapahtumatorilla riitti kuhinaa koko tapahtuman ajan. E-urheiluturnaukseen osallistui opiskelijoita sekä lukion että ammatillisen koulutuksen puolelta, koulutusaloista riippumatta.
Ajatus e-urheiluteemaisesta tapahtumasta Gradialla sai aikansa jo syksyllä 2024. Aiemman, hyvinvointiteemaisen opiskelijatapahtuman yhteydessä toteutettiin FIFA-e-futisturnaus, mutta ajatus e-urheiluvetoisuudesta siirtyi pian ajatuksesta toteutukseen. Opiskelijavetoinen e-urheilukokonaisuus olikin alusta alkaen tapahtumatuotannon tutkinnonosaa opiskelevien nuorten käsialaa – opettajat toimivat prosessin aikana enemmänkin valmentajina, jolloin tapahtumasta muodostui aidosti nuorten näköinen.

”Opiskelijat ovat ideoineet, suunnitelleet, budjetoineet ja viestineet tämän kaiken.
Me opettajat ollaan toki mukana tekemässä, lähinnä valmentajina.”
Liiketoiminnan lehtori Minna Paavilainen
Monialainen toteutus ja vahva opiskelijapanos
E-urheiluturnauksen suunnittelusta, tekniikasta ja hostaamisesta vastanneet 2. vuoden tieto- ja viestintätekniikan opiskelijat luonnehtivat tapahtuman tuottamista mielenkiintoiseksi projektiksi, jossa on mukava päästä tekemään asioita käytännössä ja huolehtimaan turnauksen sujuvuudesta.
Myös tapahtumatuotannon opiskelijoita ohjaava liiketoiminnan lehtori Outi Hyytinen iloitsi siitä, kuinka tapahtuman järjestäminen kiinnosti opiskelijoita ja kuinka positiivisesti he suhtautuivat mahdollisuuteen osallistua ja vaikuttaa itse tapahtuman toteutukseen. Hyytisen mukaan työryhmään kuuluvat opiskelijat saivat projektin myötä ennen kaikkea arvokasta kokemusta tapahtuman järjestämisestä ja yhteistyöstä eri toimijoiden kanssa.

Mukana tuotannossa oli myös lukuisia yhteistyökumppaneita ja toimijoita, jotka lähtivät innolla mukaan tukemaan opiskelijoiden tapahtumaprojektia. CoEsports-verkoston kautta tapahtumaan saatiin esimerkiksi laitteistoja, teknistä mentorointia sekä tuotepalkintoja. Kiitos tapahtuman tukemisesta Foodin, Jyväskylän e-urheiluseura sekä Padel X!
Lue lisää

Ilmoittaudu nyt: Keski-Suomen e-urheiluvalmentajapäivät Jyväskylässä
Kolmipäiväinen intensiivitoteutus järjestetään 24.–26. syyskuuta 2026. Valmentajapäivillä e-urheiluvalmentajat ja valmentajiksi haluavat pääsevät kehittämään osaamistaan käytännönläheisten oppimiskokemusten ja eri aihepiireihin syventyvien sisältöjen parissa.

eVAVE-hankkeen neljännessä työpajassa katseltiin kohti suomalaisen e-urheilun tulevaisuutta
Valmentajaverkosto: Työllistyminen e-urheiluun -hankkeen neljäs työpaja järjestettiin Helsingissä Assembly Summer -tapahtuman yhteydessä elokuussa. Työpajan teemana oli katsaus suomalaisen e-urheilun ”kultavuosiin” ja alan uusiin kasvun mahdollisuuksiin.

Keski-suomen e-urheiluvalmentajapäivät Jyväskylässä
Save the date: Keski-Suomen e-urheiluvalmentajapäivät järjestetään Jyväskylässä 24.–26. syyskuuta!

eVAVE-workshop Assembly Summereilla 1. elokuuta 2026
eVAVE-valmentajaverkoston neljäs workshop järjestetään Helsingissä Assembly Summereilla 1. elokuuta 2026.