CoEsportsin vuosi 2024 pähkinänkuoressa
Vuosi 2024 on ollut CoEsports-verkostotoiminnan huippuvuosi! Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Jyväskylän yliopiston, KIHUn ja Gradian yhteistyöllä Keski-Suomessa on tehty lukuisia avauksia kohti vetovoimaisempaa e-urheilumaakuntaa.
Paikalliset toimijat ovat löytäneet toimintamme pariin – elektronisen urheilun liiketoimintapotentiaalia on kartoitettu ja esitelty vuoden aikana useissa keskisuomalaisissa kunnissa ja yrityksissä. Myös rohkeita kokeiluita tehtiin: Esimerkiksi Counter-Striken Major-turnauksen kisakatsomon tuominen Kankaan Saunalle yhteistyössä alasta kiinnostuneen saunayrittäjän sekä Tiimiakatemian opiskelijoiden kanssa oli yksi vuoden onnistuneimmista kohokohdista. Verkostotoimintamme kautta osaajia on välitetty myös esimerkiksi Educational Masters -turnauksen tuotantoon, lasten ja nuorten pelikerhojen ohjaajiksi sekä Assembly-lanitapahtumaan.
”Vuonna 2024 olemme osallistuneet 21 erilaiseen tapahtumaan sekä valmistelleet 15 uutta e-urheilualan kehitykseen liittyvää toimeksiantoa. CoEsports -verkostotoiminnassamme on mukana jo 35 yrityskumppania ja toimijaa.”
Keski-Suomen e-urheilun osaamiskeskittymä näkyi kuluneen vuoden aikana tapahtumissa myös konsortion voimin. Yhteistyömme Sport Suomi -verkoston kanssa sulautti yhteen liikuntainnovaatioita ja elektronista urheilua Innolab-työpajojen myötä, verkkopelaamisen turvallisuus puhutti Digiturvallisuusmessuilla jo toistamiseen ja kansainvälinen Elisa Masters- turnaus kokosi Espooseen e-urheilun huippuosaajia ympäri maan.
Järjestimme myös ensimmäistä kertaa Esport Nexus -tapahtuman, joka toi Jyväskylään e-urheilualan akateemisia ja kaupallisia osaajia. Kaksipäiväisen tapahtuman aikana esiteltiin myös CoEsports-lähtöisiä tutkimusavauksia – esimerkiksi Huippu-urheilun instituutti KIHUn e-urheilun testaus- ja harjoitteluympäristön mallinnus sekä CS2-pelaajien valmennusmetodeihin liittyvä soveltava tutkimus tulivat valmiiksi vuoden 2024 aikana.
Vuotemme lukuina
13 verkostotilaisuutta
5 yritystarinaa
8 tapahtumakokeilua
Verkostotoimintamme ytimessä ovat edelleen PK-yritykset. CoEsports-verkoston ja yritysten välistä yhteistyötä syvennettiin entisestään vuoden kuluessa, mutta mukaan verkostotoimintaan liittyi myös 17 uutta, elektronisesta urheilusta kiinnostunutta tulokasta! Kirjoitimmekin yhteistyössä verkostomme jäsenten kanssa mielenkiintoisia yritystarinoita, joita julkaistiin hankkeemme verkkosivuille. Yrityksiin jalkauduttiin myös kaikille avoimien CoEsports AfterWork-tilaisuuksien myötä – rento yhdessäolo poiki moninaisia uusia innovaatioita ja avauksia kohti toimijoiden välistä yhteistyötä!
Odotamme innolla vuotta 2025 ja hankkeemme loppuhuipennuksia. Lämmin kiitos kaikille sidosryhmiemme edustajille sekä kaikille, jotka ovat ottaneet osaa järjestämiimme tapahtumiin ja verkostotilaisuuksiin!
Lue lisää
CoEsportsin vuosi 2024 pähkinänkuoressa
Lue tästä Keski-Suomen e-urheilun osaamiskeskittymän toinen vuosikatsaus!
Keskeisimmät e-urheilupelien lajityypit
Elektroninen urheilu on kattotermi, jonka alle sijoittuu monenlaisia kilpapelejä. Pelit edustavat eri lajityyppejä eli genrejä.
E-urheilun seuraaminen globaalisti
E-urheilun seuraamisesta on tullut merkittävä ilmiö globaalissa viihdeteollisuudessa. Vuonna 2022 maailmanlaajuinen katsojamäärä oli noussut jo yli puoleen miljardiin silmäpariin.
E-urheilun määritelmiä
Jyväskylän yliopiston tutkijat Matti Leppäniemi ja Kalle Pasanen pohtivat blogikirjoituksessaan elektronisen urheilun globaalia määrittelyä.